text.skipToContent text.skipToNavigation

Laukamo

Kilpailuetua määrämittaan leikatuilla arkeilla 

Laukamon asiakkaat vaativat ripeää ja joustavaa palvelua, sillä muutokset asiakkaiden lopputuotteissa vaikuttavat koko hankintaketjuun. Valmiiksi määrämittaan leikatut tuotteet säästävät aikaa ja hukkaa Laukamolle sekä tuovat suoraa etua hinnoitteluun.

Laukamon juuret ovat O. H. Sandberg -nimisessä perheyrityksessä, joka perustettiin vuonna 1952. Yhä perheyrityksenä toimiva Laukamo on nykyään Someron kaupungin toiseksi suurin työnantaja heti kaupungin jälkeen. Laukamossa yhdistyy neljä osaamisaluetta: ohutlevyt, muoviruiskupuristus, nestemäisen silikonin puristus ja elektroniikka. Juuri tämä monialaosaaminen tuo Laukamolle etumatkaa muun muassa valittujen asiakassegmenttien markkinoilla.

Laukamo on sopimusvalmistaja, joka valmistaa asiakkailleen hyvin erilaisia lopputuotteita. Ohutlevytehtaan asiakaskuntaan kuuluu asiakkaita mm. ilmanvaihto-, laiva- ja sähkölaiteteollisuudesta.

”Asiakkaamme vaativat nopeita vastauksia, toimituksia ja joustavuutta. Noin vuosi sitten yksi suurimmista asiakkaistamme muutti tuotteensa kokoa muutamalla millimetrillä. Koska kyseiseen tuotteeseen käytetään erikoisleveää kelaa, josta aihiot leikataan määrämittaisiksi, vaikutti se luonnollisesti koko valmistusketjuun. Muutoksiin piti reagoida nopealla aikataululla. Teimme sitten Tibnorin kanssa luovia ratkaisuja ja olemme mielestäni selvinneet projektista kunnialla yhdessä”, kertoo Markus Olshin, Laukamon liiketoimintapäällikkö. 

Räätälöidyt arkit säästävät aikaa ja hukkaa

Tibnor on tehnyt Laukamon kanssa yhteistyötä jo vuosia. Laukamo ostaa sinkittyjä ja vakioteräksiä sekä ohutlevyjä vakioarkkeina, mutta myös räätälöityjä mittoja. Näitä ovat esimerkiksi yhteen tai kahteen suuntaan leikatut määrämittaiset arkit.

”Suurin hyöty kondensaattoriastioiden valmistuksen projektissa on se, että saamme levyaihiot valmiiksi leikattuina. Tarvittavia erilaisia kokoja kun on hyvin paljon. Työaikamme vähenee, kun meidän ei tarvitse leikata aihioita itse. Levyhukkaa ei myöskään synny. Määrämittoihin valmiiksi leikatut aihiot tarkoittavat meille ihan suoraa rahaa ja kilpailukykyä. Kun käytämme tuotteissamme erikoiskokoisia arkkeja, pärjäämme hintakilpailussa paremmin”, Olshin kuvailee.

Laukamo on tyytyväinen yhteistyöhön ja reaktionopeuteen. "Olen yleisesti ottaen tyytyväinen Tibnorin toimintaan. Jos ja kun ongelmia ilmaantuu, saan vastaukset nopeasti ja pohdimme yhdessä ratkaisuja ongelmiimme", Olshin toteaa lopuksi. 

Lyhyesti

Laukamossa yhdistyy neljän eri liiketoiminnan osaaminen: ohutlevyt, muoviruiskupuristus, nestemäisen silikonin puristus ja elektroniikka

  • Perustettu: 1952
  • Kotipaikka: Somero
  • Toimitusjohtaja: Esko Lammervo
  • Työntekijöitä: 140
  • Liikevaihto: n. 16 miljoonaa (2016) - 17,5 miljoonaa euroa (ennustettu vuodelle 2017)

Ota yhteyttä jo tänään

Me Tibnorilla haluamme olla merkittävä kumppani asiakkaillemme. Yhdessä teemme pohjoismaisesta teollisuudesta entistä vahvemman. Miten voimme auttaa sinua?

Ota yhteyttä!
Nopea tilaus
Toimitusvaihtoehdot
Valittu päivämäärä Osittainen toimitus mahdollinen


Kirjaudu sisään

Olen unohtanut salasanani.

Mukavaa, että haluat Tibnorin asiakkaaksi. Voidaksesi yritysasiakkaana käydä kauppaa kanssamme, tarvitset asiakasnumeron.

Hae asiakastiliä Tibnorilta.

*Huomioi, että Tibnor myy ainoastaan yritysasiakkaille eikä yksityishenkilöille. Ilman y-tunnusta olevia hakemuksia ei käsitellä.