text.skipToContent text.skipToNavigation

Merikaapelin valmistukseen massiivinen investointi

Kirkkonummella rakennetaan hyvää vauhtia Prysmian Groupin uusia kaapelinvalmistuksen tuotantotiloja. Investoinnin myötä aiempi kapasiteetti yli kaksinkertaistuu. Uudella konseptilla tuotetut esiporatut teräsrakenteet ovat keskeisessä roolissa laajennuksen eri osien toteutuksessa.

Uusi kaapelinvalmistustorni on osa Prysmian Groupin yli 100 miljoonan euron vihreän siirtymän investointia, jonka avulla yhtiö laajentaa Pikkalan tehdasta ja kasvattaa suurjännitteisten merikaapelien tuotantokapasiteettia. Pikkalassa valmistettuja merikaapeleita tullaan käyttämään laajasti muun muassa suurten merituulivoimapuistojen sähkösiirtoon etenkin Suomen ja Pohjois-Euroopan alueilla. Suuret kaapeli-investoinnit eri puolilla maailmaa ovat kasvattaneet koko yhtiön tilauskannan ennätykselliselle tasolle, ja laajennus vastaa osaltaan kasvavaan kysyntään.

Prysmian Groupin investointi tuo Pikkalaan 100–120 uutta työpaikkaa tuotteiden valmistukseen sekä korkean osaamisen asiantuntijatehtäviin. Investoinnin myötä suurjännitteisten merikaapeleiden tuotantomääriä voidaan kasvattaa Pikkalan tehtaalla 400 kilometrillä vuodessa. Kirkkonummen lisäksi Prysmian Groupilla on tuotantolaitos Oulun Ruskossa.

Prysmian Groupin NRM Buyer Erik Ojapalo toteaa, että merikaapeleiden kysyntä on maailmalla kasvanut voimakkaasti muutaman viime vuoden ajan. ”Kehitystä on vauhdittanut muun muassa tuulipuistojen rakentaminen. Vastaamme siihen tällä investoinnilla, joka kaksinkertaistaa kapasiteettimme Kirkkonummella.”

Tuotannon esimies Felix Gottberg lisää, että jo pitkän aikaa kapasiteettia on vahvistettu siten, että merikaapeleiden valmistukselle on rakennettu lisää ratoja.

Laitilalainen metallirakennetoimittaja Mivepa on toimittanut ja asentanut Kirkkonummen uudisosaan useita erilaisia teräsrakenteita. ”Mivepa on ollut mukana lukuisissa tehtaan laajennuksissa ja päivityksissä jo pitkälti yli kymmenen vuoden ajan. Heidän kanssaan toiminta on joustavaa ja kommunikointi sujuu hyvin”, Gottberg sanoo.

Mivepan työnjohtaja Juha Väkiparta kertoo, että vuosien saatossa on tosiaan vähän väliä tehty sekä isompaa että pienempää projektia. ”Käynnissä olevaan investointiinkin kuuluu esimerkiksi isoja teräskäytäviä, telineitä, tasoja, iv-kanavia, nostolaitteita ja monia muita erilaisia rakenteita. Lisäksi olemme asentaneet muutakin kuin omia tuotteitamme, esimerkiksi kaapeleiden vetämisessä tarvittavia vetolaitteita.”

Ojapalo toteaa, että erityisosaaminen näkyy nimenomaan kykynä hoitaa tehtäviä monipuolisesti. ”Esimerkiksi C-0-hallin katossa kulkevien isojen ilmastointiputkien katkaiseminen asennustöiden tieltä sujui osana projektia. Oma kompetenssimme on kaapelin valmistuksessa, ja rakentamisessa luotamme sen puolen ammattilaisiin.”

”Tämä Prysmianin jätti-investointi on ollut kiinnostava jo kohteen erityislaatuisuudenkin vuoksi. Omat toimituksemme ovat sujuneet hyvin kumppanimme Tibnorin tarjoaman uuden toimituskonseptin myötä”, tiivistää Mivepan toimitusjohtaja Artem Erfe.

Kokonaispalvelua laajalla skaalalla

Erfe kertoo, että Mivepan repertuaariin kuuluu hyvin monenlaisia ja monen kokoisia toimituksia. ”Teräksen määrä toimituksissamme voi vaihdella 500 kilosta 100 tonniin. Rakenteet vaihtelevat vaativuusluokissa EXC1-EXC3. Tarjoamme projektien kokonaistoimituksia avaimet käteen -periaatteella. Metallirakenteiden tuotannon lisäksi meiltä saa suunnittelun, asennukset sekä työnjohdon. Lisäksi palvelemme monenlaisessa alihankinnassa.”

Usein asiakkaiden tarpeet ilmenevät lyhyellä varotusajalla ja tarvittavat määrät voivat olla suuria ja monimuotoisia. Kapasiteetin vahvistukseksi, sekä viiveettömien toimitusten ja sujuvan palvelun varmistamiseksi Mivepa nojaa luotettavaan yhteistyöhön. ”Tuotantomme tukena on Tibnor, sekä raaka-ainetoimitusten että esikäsittelyjen osalta. Pystymme osin tekemään samaa kuin hekin, mutta meillä ei ole omasta takaa riittävästi rahkeita isoihin sarjoihin, varsinkaan lyhyellä varoitusajalla. Yksi keskeinen kilpailuetumme on nopeus ja se on mahdollista nimenomaan vahvan kumppanin kanssa”, Erfe sanoo.

Niina Karppinen Tibnorin myynnistä toteaa, että tiivis yhteydenpito on tuonut tekemiseen synergiaa. ”Me keskustelemme paljon keskenämme. Huomioimme, mitä Mivepa tarvitsee ensin ja optimoimme sen mukaan tuotantoamme. Teräspalkin ympärillä tehdään paljon sellaista työtä, joka ei näy loppuasiakkaalle.”

Erfe kertoo, että priorisointi on toiminut hyvin. ”Se auttaa meitä kokoamaan tilauksen omille asiakkaillemme oikeaan aikaan ja oikeassa järjestyksessä.” Mivepa on viimeisen vuoden aikana kasvanut rohkeaa vauhtia. ”Kun on vahvat kasvusuunnitelmat, omaa kapasiteettia on vaikea kasvattaa sellaista tahtia. Silloin on tärkeää, että on luotettavia kumppaneita”, Erfe sanoo.

Samalla on lisätty tehoa myös omaan tuotantoon. ”Olemme muokanneet toimintojamme lean-periaatteita hyödyntäen ja miettineet esimerkiksi tehtävien järjestyksen huolellisesti. Myös vastuita on selkeytetty. Kun aiemmin on ollut kollektiivisia vastuita, nyt jokaisella on oma tontti, josta vastaa.”

Esikäsittelypalvelut uudella tasolla

Liiketoimintapäällikkö Mika Laatikainen kertoo, että keskeistä Tibnorin toiminnassa on nimenomaan tukea asiakkaiden toimintaa – parantaa läpimenoaikaa ja tukea kasvua. ”Meidän palvelumme mahdollistavat, että metallirakennetoimittajalla on käytössä joustava kapasiteetti muuttuviin tarpeisiin.”

Tibnor on hiljattain saanut Hyvinkäällä valmiiksi merkittävän investoinnin uuteen sahaporalinjaan. Se tukee pienten ja keskisuurten teräsrakentajien kasvua, ilman tarvetta investoida omaan tuotantoon. ”Esikäsittelypalvelumme nousivat uuden sahaporalinjan myötä ihan uudelle tasolle. Tähänkin asti olemme sahanneet, laserleikanneet ja sinkomaalanneet palkit. Tällä uudella linjalla voimme nyt samalla hoitaa poraukset, eikä reikiä tarvitse tehdä jälkityöstönä.”

Suoraviivaisempi toimitus- ja valmistusketju vapauttaa asiakkaiden resursseja ydintekemiseen. Laatikainen toteaa, että teräsrakentamisessa aikataulut ovat aina suuressa roolissa, ja vaiheet pitää tahdistaa keskenään. ”Kun vaiheita pystytään välistä niputtamaan ja tekemään sahauksen yhteydessä myös poraukset, se suoraviivaistaa toimitusketjua ja mahdollistaa lyhyemmän läpimenoajan.”

Tibnorin sahakanta oli jo aiemminkin monipuolinen ja nykyaikainen. ”Viimeisin vannesahamme, täysautomaattinen Kaltenbach, oli vuodelta 2019, eli se on vain neljä vuotta vanha.”

Investoinnin myötä Tibnor kykenee tarjoamaan palvelua laajalla repertuaarilla teräsprofiileja. ”Laserilla pystymme työstämään kustannustehokkaasti pienemmät teräsprofiilit, kuten kulmateräkset ja pienemmät teräsputket 6,5 metriin asti. Sahaporalinja laajensi esikäsittelypalveluidemme mitta-aluetta suurempaan päähän. Sillä voimme tehdä isommat avopalkit ja putkipalkit, jopa 18,7 metrin loppupituuteen, poikkileikkaukseltaan jopa metrin korkuista palkkia.”

Kun käytettävissä on laaja valikoima välineitä, Tibnor kykenee optimoimaan asiakkaan tilauksen toteutusta tehokkaammaksi ja edullisemmaksi. ”Viimeiset toimituksemme Mivepan projekteihin ovat hyvä esimerkki sahaporan ja laserleikkauksen synergiasta toimituskokonaisuudessa. Käytettävissämme on kulloiseenkin rakenneosaan kustannustehokkain ja soveltuvin työstömenetelmä”, Laatikainen sanoo.

Laatikainen kertoo, että usein teräsrakentajat haluavat keskittyä hitsaamiseen ja projektinhallintaan. ”Poraus on yleensä nähty kannattavaksi ulkoistaa. Me aukotamme uumat ja teemme laippoihin pultinreiät ja työstämme automaattisesti erilaiset teksti- ja viivamerkinnät. Voimme toteuttaa asiakkaan suunnitelmat suoraan esimerkiksi Tekla-ohjelmistosta.”

Osana SSAB:ta

Tibnor on osa SSAB-konsernia, yksi viidestä liiketoimintadivisioonasta. SSAB on investoinut vahvasti fossiilivapaan teräksen kehitykseen ja tuotantoon. Teräksen ja rakentamisen hiilijalanjäljen merkitys korostuu koko ajan.

”Käytämme SSAB:n raaka-aineita putkituotteissa, jotka on jo tällä hetkellä valmistettu alan puhtaimpiin kuuluvilla teräsvalmistusteknologioilla. Lähitulevaisuudessa SSAB on tuomassa markkinoille fossiilivapaan teräksen”, Laatikainen sanoo.

Tibnor on sertifioitu tekemään sahauksia myös vaativiin autoteollisuuden kohteisiin. ”Toimimme SSAB:n jakeluketjussa, joissakin SSAB:n autoteollisuuden kohteissa. Toimitukseen voi kuulua esimerkiksi korkealujuusputkea.”

Tibnor toimii seitsemässä maassa, Pohjoismaassa ja Baltiassa. Suomessa toimintaa on kolmella paikkakunnalla, Hyvinkään lisäksi Seinäjoella ja Järvenpäässä. ”Hyvinkäällä olemme erikoistuneet pitkien hiiliterästuotteiden varastointiin ja kasvavassa määrin esikäsittelyyn. Kun esikäsittelypalvelut on yhdistetty varaston kanssa samaan paikkaan, ylimääräiset rahdit jäävät pois. Ylimääräisten siirtymien jäänti pois parantaa kustannustehokkuuden lisäksi myös työturvallisuutta”, Laatikainen sanoo.

Artikkeli on alun perin julkaistu Teräsrakenne-lehden numerossa 2/2023

Ota yhteyttä jo tänään

Me Tibnorilla haluamme olla merkittävä kumppani asiakkaillemme. Yhdessä teemme pohjoismaisesta teollisuudesta entistä vahvemman. Miten voimme auttaa sinua?

Ota yhteyttä!
Nopea tilaus
Toimitusvaihtoehdot
Valittu päivämäärä Osittainen toimitus mahdollinen


Kirjaudu sisään

Olen unohtanut salasanani.

Mukavaa, että haluat Tibnorin asiakkaaksi. Voidaksesi yritysasiakkaana käydä kauppaa kanssamme, tarvitset asiakasnumeron.

Hae asiakastiliä Tibnorilta.

*Huomioi, että Tibnor myy ainoastaan yritysasiakkaille eikä yksityishenkilöille. Ilman y-tunnusta olevia hakemuksia ei käsitellä.